Otsikoita
Julkaisemme tällä sivustolla Suomeen liittyviä uutisia kaikille suomenkielisille ympäri maailman
Valtteri Viktor Bottas

Valtteri Bottas syntyi 28.elokuuta vuonna 1989 Nastolassa. Bottas ajaa Formula 1-sarjaa Mercedes-tallissa kuluvalla kaudella 2021. Seuraavalla kaudella hän ajaa Alfa Romea Racingissa. Yksityiselämä Valtteri Bottaksen isä on Rauno Bottas ja äiti Marianne Välimaa. Bottas suoritti peruskoulun Nastolassa, jonka jälkeen hän muutti Heinolaan ja opiskeli siellä ajoneuvoasentajaksi. Varusmiespalvelus sujui Hennalan Urheilukoulussa. Bottas on sotilasarvoltaan korpraali. Bottas harrastaa urheilua monipuolisesti, ja hiihdon, rullaluistelun, pyöräilyn ja lenkkeilyn lisäksi hän käy ampumassa savikiekkoja. Jääkiekkoharrastus jatkui 15-vuotiaaksi saakka, jonka jälkeen hän keskittyi kilpa-autoiluun. Vuodet…

Read More

Osaajapula kasvaa myös Hämeessä

Pula osaavasta työvoimasta koettelee osaa Hämeen kauppakamarin jäsenyrityksistä. Tieto selviää elokuussa tehdystä kauppakamarien osaajakyselystä. ”Alueeltamme vastanneista yrityksistä yli 75 prosentilla on pulaa tai paljon pulaa osaavasta työvoimasta. Osaajapula rajoittaa jo yritysten kasvua sekä liiketoiminnan kehittämistä. Nyt on pidettävä huolta alueemme vetovoimasta ja tiivistettävä oppilaitosyhteistyötä, jotta voimme houkutella osaajat jäämään ja myös palaamaan alueellemme”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. Hämeen kauppakamarin alueella kyselyyn vastasi 106 yritystä, joista teollisuusyritysten osuus on yli 27 prosenttia ja muun palvelutoiminnan yrityksiä on yli…

Read More

Villiruokaviikko 10.-16.5.2021 – osa Lahden ympäristöpääkaupunkivuotta

Lahden seudulla alkaa ensi toukokuussa helatorstaiviikolla monta uutta, säännöllisesti uusittavaa tapahtumaa. Niiden yhteisteemana on maailman vanhin keittiö: villiruoka. Tavoitteena on saada meidät kaikki ymmärtämään suomalaisen luonnon meille tarjoama, koko maailmassa ainutlaatuinen rikkaus; jokamiehen oikeuksilla suoraan puskasta pannuun, aalloilta ateriaksi kerättävä ja ongittava villiruoka. Villiruokaviikko tuo esiin maistatusten kautta erityisesti villiruuan herkullisuuden. Villiruokaviikon tapahtumat nostavat aloitusvuonna esiin turhaan vähätellyt järvikalat, myyttisen, kansalliskalamme hauen ja järkeäkin kasvattavan särjen. Arvonnousua haetaan myös villille vedelle, Suomen huikealle pohjavesiaarteelle. Sen kunnioitus on vasta alullaan….

Read More

Skanska ja Caverion toteuttavat Lahden Renkomäen monitoimitalon elinkaarihankkeena

Lahden kaupunki on valinnut Skanskan ja Caverionin toteuttamaan Renkomäen monitoimitalon elinkaarihankkeen. Skanska vastaa rakennusteknisistä töistä suunnitteluineen sekä toimii hankkeen pääurakoitsijana. Caverion puolestaan vastaa rakentamisvaiheessa talotekniikan kokonaistoteutuksesta suunnitteluineen.  Monitoimitalon valmistuttua Caverionin vastuulla on kiinteistön kunnossapito ja huolto sekä palvelujen johtaminen 20 vuoden ajan. Hankkeen kokonaisarvo on noin 32 miljoonaa euroa, josta investoinnin osuus on noin 24 miljoonaa euroa, alv. 0 % käsittäen myös kaupungin omat investoinnit.  Rakennuksessa käytetään toimivia, energiatehokkaita ja elinkaareltaan kestäviä teknisiä ratkaisuja ja tekniikassa on otettu huomioon…

Read More