Lähikuvassa Niko Saarinen

Niko Juhani Saarinen on jokaiselle Seiskaa seuraavalle tuttu suomalainen televisiopersoona. Hän syntyi 5. lokakuuta 1986. Niko tuli alun perin tunnetuksi osallistuttuaan Suomen Big Brother kilpailuun vuonna 2008. Nikon vierailu talossa jäi melko lyhyeksi, sillä hänet poistettiin 47 päivän jälkeen väkivaltaisen käytöksen vuoksi. Youtubesta löytyy yhä edelleen video surullisenkuuluisasta viinilasin heittämisestä. Uusikaupunki jäi taakse ja Saarinen muutti Helsinkiin luomaan uraansa. Big Brotherin jälkeen Saarinen on ollut pinnalla chat-ohjelmien juontajana ja erilaisiin tosi tv-sarjoihin osallistumalla. Saarinen oli myös mukana Mr Gay Finland -finaalissa, mutta vuoden 2012 kisojen jälkeen hän ei ole osallistunut muihin misterkisoihin.

Big Brother ja televisio

Vuoden 2008 esiintyminen Big Brother talossa ei suinkaan jäänyt Saarisen ainoaksi vierailuksi tosi tv -sarjassa. Seuraavan kerran Saarinen nähtiin talossa vuonna 2010 sala-asukkaana. Hän vietti talossa neljä vuorokautta. Kesällä 2012 Saarinen nähtiin Nikon Grilli -chat-ohjelmassa. Seuraavan vuoden syksyllä oli aika osallistua jo kolmannen kerran Big Brotheriin, joten syksyllä 2013 hänet nähtiin Julkkis Big Brotherin kilpailijana. Vuonna 2013 hän esiintyi myös kahdessa muussa televisiosarjassa, sillä hän kilpaili Viidakon tähtöset -sarjassa. Kukkaron herraksi- sarjassa laitettiin Saarisen taloutta kuntoon. Hän esiintyi myös Kaksi julkkista ja yhdet häät -ohjelmassa. Viidakon tähtöset nostivat Saarisen pinnalle. Mediahuomiota sai muun muassa hänen kommenttinsa sotaveteraaneista. Saarinen osallistui vuonna 2020 Nelosen Farmi Suomi -ohjelmaan. Ensimmäisellä kaudella seurattiin Saarisen selviytymistä maatilaolosuhteissa. Vuoden 2021 Selviytyjät Suomi -ohjelmassa Selviytyjät Pohjolassa Saarisesta nähtiin uudistunut versio, sillä hän oli selkeästi alkanut muuttamaan julkisuuskuvaa järkevämmäksi.

Podcastit

Nikotellen -podcastissa Saarinen ja Jenna Mäkikyrö kertovat elämässään tapahtuneista kommelluksista. Vauhtia ei varsinkaan alkoholinhuuruisista viikonlopuista puutu. Podcastin ainoa sääntö on se, ettei siinä ole sääntöjä. Usein podcastissa ruoditaan myös elämän ongelmatilanteita ja jollekin julkisuuden henkilölle sattunutta kommellusta. Podcastissa on seurattu myös molempien deittailua, seurusteluja ja eroja. Välillä jaksoihin on lipsahtanut sellaista sisältöä, joka on alkanut syystä tai toisesta kaduttaa ja useita jaksoja on poistettu.  Saarinen on kertonut eräässä haastattelussa haaveilevansa radiojuontajan urasta, joten podcastit toimivat mahdollisesti ponnahduslautana uutta aluevaltausta ajatellen. Saarinen on tehnyt myös Rosanna Kuljun kanssa Kulju x Saarinen -podcastia. Kantavana ideana oli käsitellä jokaisessa jaksossa yhtä teemaa, ja kuuntelijat saivat osallistua podcastiin ääniviestien avulla. Podcastiin ei ole ilmestynyt uusia jaksoja toukokuun 2021 jälkeen. Saarinen on vieraillut myös useassa muussa podcastissa.   

Somepersoona

Saarista haastatellaan usein silloin, kun uusi BB-kausi alkaa. Saarisen tekemisiä ruoditaan usein Seiskan sivuilla, ja värikkäänä persoonana artikkeleja päästäänkin lukemaan usein. Julkisuuskuvan kiillottaminen kiroilevasta ja kiukuttelevasta diivasta on osittain onnistunut. Varsinkin Selviytyjät Pohjolassa -sarjassa nähty fiksusti ja laskelmoivasti käyttäytyvä Saarinen yllätti monet. Lapsellisen hauskoista lausahduksista ei enää saatu tehtyä näyttäviä lööppejä. Moni mietitkin, onko aikaisempi diivailu ja tyhmäksi heittäytyminen ollut laskelmoitua julkisuuskuvaa, jonka avulla on taattu julkisuus. Podcasteissa on kuultu järkeviä juttuja paljonkin kännitoilailujen ohella. Saarinen on näyttänyt somessa myös inhimillisen puolensa, joka kaipaa rakkautta ja hyväksyntää. Aitous kiehtookin monia. Aikaisemmin Saarinen haki usein julkisuutta ärsyttämällä ja varomattomien lausuntojen mainehaitta näkyy vieläkin. Varsinkin aikaisempina vuosina Saarista joko vihattiin tai rakastettiin, sillä hän herätti aina käytöksellään tunteita myös heissä, jotka eivät niin julkkiksista välittäneet. Saarinen jakaakin persoonaansa useilla eri somekanavilla osittain myös yksityisyytensä säilyttäen. Saarinen osaa myös pyytää mokailun jälkeen anteeksi, ja moni kohu onkin onnistuttu kääntämään julkisuuskuvaa parantaen. Moni julkisuuteen uutena joutunut kyseleekin Saariselta vinkkejä.