Gubbe avaa ensimmäisen fyysisen kohtaamispaikan Hansakortteliin

Ikäihmisten yksinäisyyttä ehkäisevä Gubbe avaa kohtaamispaikan Hansatorille. Gubbe-olohuoneeseen voivat piipahtaa seuraa ja apua läheiselleen etsivät omaiset ja ikäihmiset itse sekä nuoret, jotka haluavat mukaan toimintaan. Gubbe-nuorten vetämän kohtaamispaikan avajaisia vietetään lauantaina. Gubbe-palvelun lähtökohtana on auttaa ikäihmistä elämään onnellisempi ja aktiivisempi vanhuus.

Gubbe-palvelu käynnistyi kolmisen vuotta sitten Turussa ja pääkaupunkiseudulla startup-yrityksen perustajien Meri-Tuuli Laaksosen ja Sandra Lounamaan idean pohjalta. Gubbe on ikäihmisiä aktiiviseen hyvinvointiin kannustava ei-sairaanhoidollinen palvelu. Säännöllisesti vanhuksen luona vieraileva Gubbe-nuori auttaa arjen askareissa kotona ja kannustaa esimerkiksi ulkoilemaan. Samalla työllistetään nuoria merkitykselliseen työhön.

Palvelun on voinut aiemmin tilata verkosta tai puhelimitse. Nyt kokeillaan fyysistä toimipistettä, jonne voi poiketa keskustelemaan ja kyselemään lisää toiminnasta.

Olohuoneen työntekijät tekevät myös itse vanhustyötä Gubbe-toiminnan kautta. Nyt heidät on koulutettu kertomaan laajemmin Gubben päämääristä ja siitä, miten palvelun voi hankkia. Jos Turun olohuone osoittautuu suosituksi, on mahdollista, että toimipisteitä avataan myös muualle.

– Hansan Gubbe-olohuone on kohtaamispaikka, jossa nuoret ja ikäihmiset voivat keskustella. Nuoret voivat esimerkiksi kertoa omista kokemuksistaan vanhusten kanssa työskentelemisestä. Suunnitelmissa on myös järjestää tapahtumia tai vaikka tuolijumppahetkiä, Laaksonen sanoo.

Hansakorttelin markkinointipäällikkö Hanna-Maria Sjöbring on mielissään, kun kauppakeskukseen saadaan uusi vastuulliseen liiketoimintaan erikoistunut yrittäjä. Ikäihmisten aktiivisen elämän tukeminen koskettaa monia kauppakeskuksessa vierailevia.

– Olemme erittäin iloisia siitä, että saimme kansainvälistyvän Gubben valitsemaan ensimmäiseksi kohtaamispaikakseen Hansakorttelin. Uskomme, että palvelulle on kysyntää, sillä meillä käy paljon ikäihmisiä ja nuoria. Tämä yhteistyö toimii hyvänä jatkeena myös Hansassa toimivalle Turun kaupungin nuorisotila Popparille ja ennen koronaa palvelleelle Pannukahvila Ihme ja Kummalle, Sjöbring toteaa.

Hansatorilla, Stockmannin sisäänkäynnin vieressä sijaitsevan Gubbe-olohuoneen avajaisia vietetään lauantaina 11.9. kello 11 alkaen. Kohtaamispaikka on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin kello 11–18.