Ernest Lawson

Ernest Lawson syntyi 17. elokuuta 1988 Oulunsalossa. Oulunsalon kunta on nykyisin osa Oulua.  Hän on näyttelijä ja juontaja. Lawson tuli tunnetuksi Putous -tv sarjasta.

Lapsuus

Lawsonin isä on kotoisin Länsi-Afrikassa sijaitsevasta Togosta ja äiti suomalainen. Lapsuus 1990-luvun Oulunsalossa ei ollut helppo. Lawson on kertonut, että hänen isänsä ja siskonsa olivat hänen itsensä lisäksi ainoat tummaihoiset paikkakunnalla. He erottuivat katukuvasta. Lawsonia kiusattiin ala- ja yläasteen aikana. Kiusaaminen oli vakavaa, ja hän pyrki välttämään tappeluita parhaansa mukaan. Lawsonin vanhemmat kannustivat häntä tienaamaan kesätöissä ja opettivat hänelle säästäväisyyttä. Hän ei saanut viikkorahaa automaattisesti. Opiskeluaikoina hän hankki lisäansioita pikaruokaravintolassa ja vaatekaupassa. Työnteko helpotti muuten taloudellisesti tiukkoja opiskeluaikoja. Opiskeltuaan opettajaksi hän työskenteli peruskoulun opettajana. Osallistuttuaan Putoukseen hänelle aukesi ura näyttelijänä ja opettajantyöt saivat jäädä.

Ura

Lawson oli mukana Putous-sketsisarjassa vuonna 2017. Putous ei ollut Lawsonin ensimmäinen televisiotyö, vaan hän oli mukana myös improvisaatioryhmä Kolinan sarjassa Sub Goes Kolina. Nimestäkin selviää, että sarjaa esitettiin Sub-kanavalla. Lawson oli mukana myös putouksen 9. tuotantokaudella. Silloin hänen hahmonsa Ansa Kynttilä tuli toiseksi sketsihahmokilpailussa. Finaalissa voiton vei Kiti Kokkonen Tanhupallo-hahmollaan. Lawson nähtiin myös Putouksen 10. ja 11. tuotantokausilla. Hän voitti sketsihahmokilpailun hahmolla P. O. Liitikko 11. tuotantokaudella. Lawson on juontanut tiedeohjelma Rakettitiedettä, jota esitettiin MTV3 -kanavalla. Ruutu Plus -palvelussa hänet nähtiin poliisiteemaisessa komediasarjassa Kontio & Parmas. Siinä hän esitti homoseksuaalia poliisia, Kostamovaaraa. Hänet on nähty myös tv-sarjassa Sipoon herttua. Lawson on toiminut myös tuomarina Talent Suomi -kykyjenetsintäohjelmassa. Lawson osallistui Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan syksyllä 2021 ja voitti sen parinaan tanssinopettaja Anniina Koivuniemi.

Perhe

Lawsonilla ja hänen puolisollaan Nellillä on kaksi lasta. Lawson meni vaimonsa kanssa naimisiin vuonna 2015. Lawson on maininnut useissa haastatteluissa, että hänen vuonna 2017 syntynyt tyttärensä on tullut isäänsä. Tytär hassuttelee paljon. Lawsonille perhe on erittäin tärkeä. Perheen merkitys kasvoi entisestään ensimmäisen lapsen synnyttyä. Lapsuuden tiukka rahatilanne on tehnyt Lawsonista säästäväisen. Hän seuraa tarkasti menoja ja tuloja. Lawson on opettanut myös oppilailleen taloudenseurantaa ja sitä, että on tärkeää pitää menot ja tulot tasapainossa. Perheessä vältytään rahariidoilta koska taloudenpidosta on jaettu vastuu tasapuolisesti. Heillä on yhteinen tili, jolle puolisot tallentavat rahaa joka kuukausi. Tililtä hoidetaan ruokaostokset, joten heidän ei tarvitse kinastella siitä, onko toinen maksanut jotain enemmän kuin toinen.

Tanssii tähtien kanssa

Lawson voitti Anniina Koivuniemen kanssa Tanssii tähtien kanssa -kilpailun. Pari keräsi finaalissa huikeat 45 prosenttia katsojien äänistä. Finaaliparit olivat ooppera- ja konserttilaulaja Waltteri Torikka tanssinopettajanaan Kia Lehmuskoski sekä laulaja Krista Siegfrids parinaan Anssi Heikkilä. Finaalilähetyksessä jokainen pari esitti kolme tanssia. Tuomareille ja katsojille näytettiin aikaisemmin tanssitun katsojien valinnan sekä dance fusion -tanssin, jossa yhteen kappaleeseen on yhdistetty kaksi eri tanssilajia. Parit esittivät myös freestyle -esitykset, joihin ei ollut määrätty tiettyjä tanssilajeja, vaan pareille annettiin vapaat kädet. Lawsonin ja Koivuniemen ohjelmisto koostui jivestä, tangon ja rumban yhdistelmästä sekä freestyle -osion pop-rock-henkisestä kappaleesta. Tuomareina kilpailussa toimivat Jukka Haapalainen, Helena Ahti-Hallberg sekä Jorma Uotinen. Tuomarit arvostelivat myös finaalilähetyksen tanssit, mutta voittaja valittiin katsojaäänestyksellä. Kilpailun formaatti on peräisin Britanniasta, jonka Strictly Come Dancing -ohjelman pohjalta Suomessa nähtävä ohjelma on kehitetty. Tanssii tähtien kanssa – kilpailu on esitetty Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2006.

Tiesitkö?

Kimi Räikkönen ajoi uransa toiseksi viimeisen kisan Saudi-Arabian GB:ssä. Räikkösen ura loppuu ensi sunnuntaina Abu Dhabissa ajettavaan kisaan.