Vuonna 2020 tuli kuluneeksi 75 vuotta siitä, kun ensimmäinen kirja Peppi Pitkätossusta julkaistiin Ruotsissa. Siitä lähtien Peppi-kirjoja on julkaistu kaikkialla maailmassa, yhteensä 77 kielelle käännettynä. Pepin syntymäpäivää on juhlittu jo viime vuodesta lähtien, ja koronapandemian takia juhlallisuuksia on jatkettu vuodelle 2021.
Osana juhlallisuuksia Suomessa kiertää Peppi Pitkätossu -näyttely, johon kuuluu myös askartelunurkkaus. Pepin juhlanäyttely on esillä Tampereen kirjamessuilla 4.-5.12.2021, Tampere-talolla.
”Peppi on vielä 75 vuoden jälkeenkin upea esimerkki monelle, ja on ollut ilahduttavaa huomata, kuinka paljon hän edelleen kiinnostaa ihmisiä. Pepin 75-vuotisjuhlassa on kyse ihastuttavasta lastenkirjallisuudesta, mutta myös suuresta ja tärkeästä kysymyksestä lasten oikeuksista. Astrid Lindgren oli lastenoikeuksien puolustaja, ja maailmassa on edelleen paljon tehtävää, jotta kaikkien lasten oikeudet toteutuisivat. Me olemme iloisia ja ylpeitä saadessamme olla mukana juhlistamassa Peppiä tänä vuonna”, sanoo lähetystöneuvos Jenny Kanerva Ruotsin Helsingin-suurlähetystöstä.
Näyttely toteutetaan yhteistyössä Ruotsin instituutin, Astrid Lindgren Companyn, WSOY:n, Micki Leksakerin, Ikean, Tampereen kirjamessujen ja Ruotsin Suomen-suurlähetystön kesken.
Peppi Pitkätossun virallisia 75-vuotispäiviä vietettiin 21. toukokuuta 2020. Samana päivänä syntymäpäiviään juhlii myös Astrid Lindgrenin Karin-tytär. Peppi Pitkätossu oli Karinin keksimä nimi, ja monen vuoden ajan Astrid keksi ja kertoi tarinoita Pepistä Karinille ja hänen ystävilleen. Karinin täyttäessä 10 vuotta hän sai äidiltään lahjaksi kaikki Peppi-tarinat kirjoitetussa muodossa. Kustantamo Rabén & Sjögren julkaisi tarinat kirjana marraskuussa 1945.