Ravilaakson uuden kaupunginosan rakentaminen etenee vauhdilla. Ensimmäisten kortteleiden katutyöt alkoivat tämän vuoden alussa ja katujen pitäisi olla valmiina marraskuuhun mennessä.
Tarkkaavaiset ohikulkijat ovat huomanneet rakennuskoneiden ja kuorma-autojen lisääntyneen Ravilaakson alueella. Vaasan kaupungingeodeetti Petur Eklund kertoo, että ensimmäiseksi rakennetaan neljä asuinkorttelia, joiden infran rakennustyöt aloitettiin alkuvuodesta.
– Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan korttelit, jotka on merkitty asemakaavassa numeroilla 55-58. Tällä hetkellä rakennamme katuja sekä niihin liittyvää kunnallistekniikkaa, jonka lisäksi alueella on aika paljon massanvaihtoa, mikä lisää koneiden ja autojen määrää. Työt käynnistyivät tämän vuoden alkupuolella ja ensimmäisten katujen odotetaan valmistuvan marraskuussa, Eklund kertoo.
Ravilaaksosta tulee uusi, Vaasan ruutukaavakeskustaa jatkava kaupunginosa. Sen asemakaava-alue koskee Vaasan entistä Raviradan aluetta. Kaava-alueeseen kuuluu moottoritie E12 Ruutikellarintieltä Malmönkadulle sekä moottoritien lännenpuoleinen alue rajautuen Skoonenkatuun, Ravikatuun ja Ruutikellarintiehen.
Eklund kertoo, että Ravilaaksosta ei suunnitella tyypillistä suomalaista asuinaluetta, vaan tarkoitus luoda jotain uutta Vaasan kaupunkiympäristöön.
– Tarkoituksena on, että Ravilaaksosta tulee astetta urbaanimpi asuinympäristö. Haluamme, että alueesta muotoutuu yhteisöllinen, monipuolinen sekä kiinnostava asuin- ja ajanviettopaikka. Tavoitteena on myös tehdä alueesta ympäristöllisesti, esteettisesti ja toiminnallisesti viihtyisä, joka vastaa samalla sekä uusimpiin teknisiin ja ilmastostrategisiin haasteisiin, Eklund selventää.
Ravilaakso tarjoaa kodin 2000-2500 asukkaalle
Vaasan kaupungin kaavoitusarkkitehti Oliver Schulte-Tigges kertoo, että Ravilaaksoon rakennetaan yhteensä 1600–1800 uutta asuntoa, jotka tarjoavat kodin 2000–2500 asukkaalle. Ensimmäiseksi valmistuviin kortteleihin on suunnitteilla noin 100-150 asuntoa per kortteli.
Kaupunkimaisen ympäristön odotetaan houkuttelevan paitsi nuoria ja iäkkäitä pariskuntia, myös lapsiperheitä. Alueen hyvät harrastusmahdollisuudet ja palvelut, lapset huomioiva rakentaminen ja yhteisöllinen tunnelma ovatkin kuin tehtyjä lapsiperheille.
– Ensimmäisessä vaiheessa alueelle rakennetaan pääosassa kerrostaloja, joiden katutasossa on liiketilaa. Kahdesta korttelissa löytyy myös kaupunkipientaloja missä talot ovat erillisiä, mutta samalla tiiviisti toistensa läheisyydessä. Kaupunkipientalot sopivat erityisesti niille asukkaille, jotka arvostavat paitsi omaa rauhaa, myös yhteisöllisyyttä ja lähiympäristön turvallisuutta sekä lähipalveluja, Schulte-Tigges selittää.
Viihtyisiä puistoja ja monipuolisia palveluita
Ravilaaksoon pyritään rakentamaan asuntoja mahdollisimman monenlaisiin tarpeisiin ja elämäntilanteisiin. Alueelle tulee myös monipuoliset mahdollisuudet erilaisille palveluille ja liiketiloille.
– Jokaisessa korttelissa on tietty prosentti liiketiloja erilaisille palveluille. Tarkoituksena on luoda viihtyisää kaupunkikuvaa, jossa kadulle aukeava tila on elävää ja joka tarjoaa mahdollisuuksia yrittää ja toteuttaa itseään, Schulte-Tigges jatkaa.
Ravilaakson viherympäristöstä halutaan laadukasta ja sellaista, joka tukee ihmisten viihtymistä ja oleskelua. Alueelle tulee esimerkiksi lukuisia puistoja, joilla jokaisella on oma teema ja toiminnallinen ajatus. Tämän lisäksi Ravilaaksoon rakennetaan Vaasan ensimmäinen polkupyöräkatu.
– Suunnitelmissa on myös runsaasti kävelykatuja ja niin sanottua jaettua tilaa, jossa mennään jalankulkijan ehdoilla, Oliver Schulte-Tigges lisää.
Hyvinvointikortteli tarjoaa palveluita senioreille
Ravilaakson alue rakentuu vaiheittain. Ensimmäisenä valmistuvien kortteleiden joukossa on myös niin sanottu hyvinvointikortteli, jonka asunnot suunnataan seniori-ikäisille. Kyse on normaalista asumisesta, jossa seniori-ikäisten tarpeet on otettu erityisesti huomioon.
– Katutasoon saadaan tärkeitä lähipalveluita myös ikäihmisille, jotta ihmiset voisivat asua kotonaan nykyistä pidempään, sanoo Schulte-Tigges.
Lisäksi hyvinvointikortteliin on tarkoituksena sijoittaa Vaasan seurakuntayhtymän tiloja sekä Pohjanmaan hyvinvointikuntayhtymän kotihoidon toimipiste. Suunnitelmana on toteuttaa tiloihin myös kahvila tai ravintola, sekä erilaisia harraste- ja kokoustiloja.
– Tavoitteena on, että ensimmäiset asukkaat pääsisivät muuttamaan alueelle vuosina 2024–2025, Schulte-Tigges arvailee.
Asuntorakentamisessa edellytetään energiatehokkaita ratkaisuja
Ravilaaksossa vähähiilinen rakentaminen ja Vaasan kaupungin hiilineutraalisuustavoitteet ovat merkittävässä roolissa. Esimerkiksi asuntorakentamiselle on määritelty normaalia tiukemmat vähähiilisyyskriteerit. Käytännössä rakentamisessa edellytetään vähähiilisiä ja energiatehokkaita ratkaisuja, jonka lisäksi tavoitteena on lisätä puun käyttöä rakentamisessa.
– Ravilaakson rakennusten hiilijalanjälki tulee olemaan 35-50% pienempi referenssikohteisiin verrattuna. Kriteerit koskevat paitsi rakennusvaihetta, myös asunnon energiankulutusta tulevien vuosikymmenien aikana. Käytännössä se voi tarkoittaa esimerkiksi vähähiilisen betonin ja puun käyttämistä, rakennusten tehokasta energiaoptimointia ja vähähiilistä lämmitysjärjestelmää, energia- ja ilmastoasiantuntija Mika Hakosalo kertoo.
Alueen rakentajat voivat arvioida rakennushankkeensa vähähiilisyyttä ympäristöministeriön kehittämällä arviointimenetelmällä, jonka lisäksi kaupunki laatii ohjeistuksen ja asettaa vaatimukset arvioinnille. Näin varmistetaan yhdenmukainen arviointimenetelmä kaikille rakentajille.
– Tulemme järjestämään rakennuttajille infotilaisuuksia kevään aikana, jossa käymme koko prosessin yksityiskohtaisesti läpi asiantuntijoiden kanssa. Tästä tulee rakennuttajille hieman lisätyötä, mutta samalla he saavat paljon hyödyllistä tietoa ja oppia siitä, miten rakennuksista voidaan tehdä vähähiilisempiä, Hakosalo selventää.
Yhteiskäyttöautot helpottavat arkea
Vaasan hiilineutraalisuustavoitteita edesauttaa myös Ravilaaksoon suunniteltu yhteiskäyttöautojärjestelmä, jossa sähkökäyttöisiä yhteiskäyttöautoja sijoitetaan asuinkortteleihin, pysäköintilaitokseen sekä katujen varteen. Autoja tuodaan alueelle kortteleiden rakentuessa, ja niiden käytöstä, kuluista ja muista palveluun liittyvistä asioista sovitaan tarkemmin pysäköintiyhtiön ja asunto-osakeyhtiöiden välisillä sopimuksilla.
– Yhteiskäyttöauto on varteenotettava kestävän liikkumisen muoto, joka osaltaan kannustaa ja tukee muiden myös kestävän liikkumisen muotojen, kuten pyöräilyn ja joukkoliikenteen, käyttöä ja kehitystä. Palvelumalleja on erilaisia, mutta niissä kaikissa tarkoituksena on vähentää yksityisautoilun määrää, liikenneruuhkia ja liikenteestä aiheutuvia päästöjä ja melua, projektipäällikkö Tomi Paalosmaa kertoo.
– Yhteiskäyttöautot vähentävät pysäköintipaikkojen tarvetta, parantavat liikenneturvallisuutta sekä lisäävät asuinalueen viihtyisyyttä. Lisäksi ne nostavat asukkaiden elämänlaatua, helpottavat arkea ja vahvistavat ostovoimaa. Yhteiskäyttöautojärjestelmiä on suunnitteilla myös muualle Vaasaan, hän jatkaa.
Vapaa-ajalla pelattavaa aikuisille
Siinä missä kauppojen pelikoneet tarjoavat pelattavaa kolikoilla – voi ajankuluksi pelata vastaavia pelejä myös täysin ilman rahaa, leikkirahalla nettikasinoilla – ja sitten kun tuntuu siltä, että rahalla pelaaminen olisi ok, voi avata itselleen varsinainen pelitilin. Sivustolla suomi-kasinot.com on tarjolla suomalaisille uuden pelitilin avaamiseen etuja kuten bonusrahaa ja ilmaiskierroksia. Muista vain, että kaikki kasinoiden pelit ovat 100 % onnen pelejä, eli pelaat vaikka samaa peliä kymmenen vuotta, jokainen kierros on yhtä todennäköinen voitto/tappiokierros sillä todennäköisyys alkaa aina uudelleen nollasta – jokaisella pelaajalla on aina yhtäläiset mahdollisuudet voittaa.