Otsikoita
Julkaisemme tällä sivustolla Suomeen liittyviä uutisia kaikille suomenkielisille ympäri maailman

Luettavaa

Vantaan Kivistöön valmistuvan kauppakeskuksen nimeksi tulee Kivis

Vantaan Kivistön uuden lähipalvelukeskuksen nimeksi on nimikilpailussa valittu Kivis. Kauppakeskus rakentuu parhaillaan Hämeenlinnan väylän varteen, Kivistön juna-aseman ja bussiterminaalin yhteyteen. Kiviksessä tulevat…

Alvar Aallon Sokeripalan tilat vuokrattavissa historiansa ensimmäistä kertaa

Laatu, ajattomuus ja historia kohtaavat Alvar Aallon suunnittelemassa uniikissa toimistorakennuksessa osoitteessa Kanavaranta 1. Vuosikymmeniä Stora Enson pääkonttorina toiminut kiinteistö on nyt historiansa ensimmäistä…

Pohjoismaiden ensimmäinen taidehotelli aukeaa toukokuussa

Pohjoismaiden ensimmäinen taidehotelli Hotel AX avaa ovensa 24. toukokuuta Helsingin Jätkäsaaressa. Hotellin nimen – the Art Experience – juuret juontavat kokonaisvaltaiseen taidekokemukseen. AX:ssä on esillä taidetta…

Rakenna & Sisusta –messut järjestetään tulevana viikonloppuna Turun

Odotetut Turun omat rakennusmessut järjestetään pe 13. – su 15.5. Tunnelma on odottava ja helpottunut, kun tapahtuma vihdoin voidaan toteuttaa, sillä alunperin helmikuulle suunniteltu tapahtuma jouduttiin…

Uudistunut Solo Sokos Hotel Helsinki on tyylikäs kumarrus Helsingille

Helsinkiläinen klassikkohotelli avaa ovensa 10.5. täysin uudistettuna. Yksilölliseksi Solo-hotelliksi muuntunut Solo Sokos Hotel Helsinki on tasokas ja persoonallinen kaupunkihotelli. Katutason ravintoloihin on helppo…

Liikenneympyrä haastaa kuskit edelleen

Liikenneympyrään saapuvan ja sieltä poistuvan autoilijan on väistettävä tietä ylittäviä kävelijöitä, pyöräilijöitä ja mopoilijoita. Liikenneturvan kysely kertoo, että erityisesti liikenneympyrästä poistuvan…

Espoon Viinijuhlat

Espoon Viinijuhlat tuo kotimaiset ja ulkomaalaiset tähtiartistit upeaan miljööseen täysin uniikille festivaalialueelle meren äärelle Haukilahden rannalle 29.-30.7.2022. Tapahtuman pääesiintyjänä nähdään britannialaiset…

Hanskaatko liikennesäännöt?

Moni kokee osaavansa liikennesäännöt, mutta Liikenneturvan tuore kysely osoittaa pientä vajetta ihan perusteissakin, kuten suojatiesäännöissä. Maanantaina 25.4. alkaa etätapahtumien sarja, jossa kerrataan keskeisiä…

Helsingissä pääsee julkisen liikenteen lipulla merimatkalle

Suomenlinna on mitä parhain päiväretkikohde. Uusi digiopas auttaa suunnittelemaan itselle mieluisan Suomenlinna-retken. Helsingissä pääsee pienelle merimatkalle julkisen liikenteen lipun hinnalla. Merimatkan jälkeen…

Suomen pisimmän sillan rakentaminen etenee aikataulussa

Syksyllä 2021 alkanut Kruunusillat-raitiotien siltaurakka on käynnistynyt vauhdilla. Ensimmäisen puolen vuoden työt ovat edenneet aikataulussa, vaikka meren poikkeuksellisen aikainen jäätyminen muutti työsuunnitelmia…

Oulun matkailualue valmistautuu merkittävään digiloikkaan

Kotimaan matkailun digitaalista tarjontaa merkittävästi parantava kansallinen matkailupalvelurekisteri, DataHub, on tulossa käyttöön myös Oulun seudulle.  Visit Finland on lanseerannut suomalaisten matkailupalveluiden…

Logomon ovet auki – keväällä tulossa lähes sata tapahtumaa

Logomon keväästä tulee huippuvilkas. Rajoitusten poistuttua Logomossa tapahtuu taas lähes joka päivä. Kymmenien tapahtumien joukossa on mm. livekeikkoja, tv-produktioita, elokuvia, konferensseja, seminaareja ja…

Ajankohtaista

Contact Info

Tästä sivustosta