Otsikoita
Julkaisemme tällä sivustolla Suomeen liittyviä uutisia kaikille suomenkielisille ympäri maailman
Onni – taito – ajoitus – vai tieto ja data – mikä ohjaa tekemistämme

Jokainen on oman onnensa seppä (lat. Faber est suae quisque fortunae) on tunnettu latinalaisperäinen lentävä lause. Sen sanoi kenties painavimmin alkujaan antiikin roomalainen poliitikko Appius Claudius Caecus, sittemmin siitä on tullut lentävä lause liittyen onneen ja omaan tekemiseen. Mutta kumpaan me itse luotamme enemmän, omaan tekemiseen vai onneen? Esimerkiksi Suomessa monet kansalaisista näkevät loton ja vastaavat onnenpelit ainoana tietä rikkauksiin, toiset lukeva päivän horoskoopin avuksi omiin päätöksiin… mutta se, mikä ohjaa päätöksemme ei ole koskaan yksinkertainen asia. Jokaiseen päätökseen…

Read More

Aikuisten vapaa-aika 2020-luvulla ja digitalisaation eteneminen arjessa

Me kaikki tiedämme, että aikuisten vapaa-ajan tekeminen on muuttunut valtavasti aina lähtien sieltä 80-luvun kotitietokoneiden ja konsoleiden tulosta tähän päivään saakka. Muutoksen taustalla on niin teknologian kehittyminen kuin myös yhteiskunnallinen kehittyminen varsinkin Euroopassa, missä viimeiset 40 vuotta suurin elämään liittyvä muutos on ollut ajatuspohjan muuttuminen me-ajattelusta kohti omaa minä itse-ajattelua. Tämä ajattelumallin muutos on tuonut markkinoille ennen näkemättömän aikuisten vapauden tehdä omalla ajallaan täysin mitä haluavat, kunhan se on laillista. Tähän kun yhdistetään vapaampi pääsy kaikkeen tietoon ja omien…

Read More

Osaatko ajaa pyöräkadulla? Pyöräilyyn liittyvät säännöt monelle epäselviä

Suomalaisten sääntötuntemus on osin vielä puutteellista pyöräilyä koskevissa säännöissä, ilmenee Liikenneturvan kyselyistä. Monelle on epäselvää esimerkiksi ajo pyöräkadulla, pyöräily suojatien yli tai linja-auton matkustajien väistäminen. Kaikille avoimet Tunne liikennesäännöt -etätapahtumat nostavat esille erityisesti epäselvyyksiä aiheuttavia tilanteita sekä tieliikennelain uutuuksia. Reilut kaksi vuotta sitten voimaan tullut tieliikennelaki esitteli kokonaan uuden katutyypin, pyöräkadun. Liikenneturvan kevään kysely* osoitti, että pyöräkatu tunnetaan vielä hatarasti. Vastanneista 45 prosenttia tiesi, että pyöräkadulla pyöräilijät määrittävät tahdin ja muut ajoneuvot antavat pyöräilijöille esteettömän kulun. ”Pyöräkatuja on otettu…

Read More

Syksyksi uutta ilmettä yrityksen ulkoiseen olemukseen

Kesä alkaa kohta olla ohi, ja viimeisiä lomapäiviä vietetään. Vaikka tapahtumat maailmalla ovat tänä vuonna olleet melkoisen yllättävät, ja sitä kautta monien yritysten toimintaympäristö, ja varsinkin raaka-aineiden saatavuus ja perustoiminnan kulurakenne ovat muuttuneet – siitä huolimatta jatkossakin yritykset toimivat, myyvät ja markkinoivat tuotteitaan, ja me olemme täällä teitä auttamassa. Mainosteippaamo Omalogo auttaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä paikallisesti ja lähialueilla näkymään paremmin asiakkaiden suuntaan. Omalogo tuottaa pieniä autoteippauksia, ikkunateippauksia, opastekylttejä, tarroja, teippejä ja julisteita – jopa flyereiden suunnittelu onnistuu –…

Read More

Arki-illan tekemistä aikuisille

Pelaaminen on lisääntynyt kaikissa ikäluokissa koko 2000-luvun ajan. Suurin syy on luonnollisesti se, että kotitietokoneet tulivat 80-luvulla konsolipelien kanssa ja nyt nämä pelaajat ovat keski-ikäisiä – eli myös heidän lapsensa ja lapsenlapsensa pelaavat, mutta samalla pelaaminen kattaa jo kaikki aikuiset ikäryhmät. Aikuisten pelaamiseen on tarjolla entistä enemmän pelilajeja taitopeleistä onnenpeleihin ja yksi iso onnenpelien laji ovat rahapelit joita voit pelata vaikka Jefellä. Nykyaikana aikuisten arki on melkoisen kiireellistä – jopa harrastuksiin mennään kiirreellä, eikä aina osta ottaa omaa aikaa…

Read More

Lisätuloja etä- ja digitöistä affiliate-markkinoinnin parissa

Olet varmasti kuullut näistä erilaista mainosverkostoista, ja markkinointiverkostoista, joita kutsutaan affiliaateiksi, eli alihankkijoiksi – kyse on nykyaikaisesta provisiomyynnistä, missä yksityiset tai yritykset markkinoivat toisten yritysten tuotteita ja palveluita ja saavat onnistuessaan siitä maksun. Maksun voi saada provisiona myynnistä, tai jossain tapauksissa jos siitä, että saat ohjattua liikennettä yritykselle. Affiliate-markkinointi toimii siis niin yritysten yhtenä markkinointi-ja myyntikanavana ja mahdollisena lisäansaintana yrityksille ja yksityisille, kotona työskenteleville, tai matkalla oleville. Monesti varsinainen markkinoija työstää itse aineistot omalle blogilleen tai kotisivulleen tai sosiaalisen…

Read More

Mainosartikkeli yritysmarkkinoinnissa – mistä on kyse?

Olet varmaan huomannut sekä lehdissä että monilla nettisivuilla artikkeleita, jotka ovat selvästi jonkin yrityksen markkinointia – nämä ovat mainosartikkeleita, joita kutsutaan myös natiiviartikkeleiksi, ja niiden päätehtävänä on ohjata juuri oikeata nettiliikennettä asiakasyrityksen omille kotisivuille. Toimiiko mainosartikkelit, ja mistä oikeasti on kyse? Miten nykyaikainen mainosartikkeli eli natiiviartikkeli toimii? Mainosartikkelin perusajatus Ihmiset hakevat Googlesta ja sosiaalisesta mediasta ratkaisuja ongelmiinsa, tietoa ja vastauksia kysymyksiin – näihin kysymyksiin vastataan natiiviartikkeleiden eli mainosartikkeleiden kautta käyttämällä juuri niitä sanoja, joita ihmiset käyttävät hakulauseissaan. Mainosartikkelit ovat…

Read More

Polyamoria – millainen on monisuhteinen parisuhde

Polyamoria on yksi monisuhteisuuteen kuuluva ihmissuhdemuoto ja ajattelu- ja elämäntapa. Sitä noudattavalla henkilöllä voi olla yhtäaikaisesti useampi seksuaalisia ja/tai romanttisia piirteitä sisältävä ihmissuhde. Monet nykytelevision reality-sarjoista kuvaavat suhteita, joissa polyamoria on sarjoissa esiintyvien ihmisten valinta – mutta koska kyseessä ei ole mitenkään valtaväestön valinta, otimme asiasta hieman selvää. Moniavioisuuden kasvava suosio johtuu suurelta osin uskosta, että se rohkaisee rakentamaan vakaampia ihmissuhteita ja vahvempia perheitä. Monet naiset pitävät houkuttelevana myös sitä, että moniavioisista suhteista puuttuu pinnallinen hölynpöly, joka voi helposti…

Read More

Muista asiakkaitasi muistikirjalla

Muistikirja on oivallinen arjen apulainen, johon voi kirjata tärkeitä tapahtumia ja muistiinpanoja. Se kulkee matkassa helposti ja tärkeästä opuksesta voi tulla monelle kantajalle erittäin rakas. Muistikirjoja on nykyisin monenlaisia ja tutustumme niihin tässä artikkelissa tarkemmin. Tämä artikkeli on sponsoroitu.  Hektinen ja kiireinen arki vaatii apuvälineitä, jotka auttavat muistamaan ja käymään läpi tärkeitä asioita. Muistikirja toimii erinomaisena työkaluna tähän ja se kulkee kätevästi matkassa mukana. Muistikirjat painatuksella on oivallinen tapa muistaa asiakkaita ja työntekijöitä hyvästä yhteistyöstä. Yhteistyö saattaa parantua entisestään,…

Read More

Liikenneympyrä haastaa kuskit edelleen

Liikenneympyrään saapuvan ja sieltä poistuvan autoilijan on väistettävä tietä ylittäviä kävelijöitä, pyöräilijöitä ja mopoilijoita. Liikenneturvan kysely kertoo, että erityisesti liikenneympyrästä poistuvan väistämisvelvollisuus on osalle epäselvä. Väistämissäännöt ovat tapetilla Kuopiossa tulevana lauantaina järjestettävässä Savon suurin koeajo -tapahtumassa sekä tänään klo 17 starttaavassa etätapahtumassa. Liikenneturvan kyselyssä* vastaajille näytettiin kuvaa liikenneympyrästä, ja kysyttiin väittämien kautta tietämystä väistämissäännöistä. Vastaajista 91 prosenttia tiesi, että ympyrään ajavan tulee väistää kaikkea muuta liikennettä ajaessaan liikenneympyrään. ”Liikenneympyrään tullaan väistämistä velvoittavan liikennemerkin suunnasta. Useimmiten kyseessä on tuttuakin tutumpi…

Read More

Ajankohtaista

Contact Info

Tästä sivustosta